Sään ennustamisen vaikeus ja hienous
1/29/2021
Meistä jokainen näkee ja kokee sään, mutta minkälaista on ennustaa säätä ja saada aikaan mahdollisimman tarkka ennuste? Kuinka valtava määrä säähavaintoja taipuu sääennustusmalleihin ja syntyy tarkka ennuste tuleville päiville? Tästä tietävät meteorologit Anne Borgström ja Matti Huutonen sekä toimialajohtaja Sami Niemelä Ilmatieteen laitokselta. Sääennustuksen tarkkuus on parantunut viimeisten vuosikymmenien aikana vuorokaudella vuosikymmenessä, eli tällä hetkellä kuuden päivän ennuste on yhtä tarkka kuin viiden päivän ennustus 10 vuotta sitten. Miten tämä on saatu aikaan – onhan sää kaoottisena ilmiönä äärimmäisen haastava ennustettava? Ilmakehän ominaisuudet muuttuvat jatkuvasti; lämpötila, tuulen suunta ja nopeus, kosteus ja paine ovat usein lähtötilanteessa erilaiset kuin vaikkapa kolmen päivän päästä. Parantunut laskentateho on edesauttanut ennusteiden tarkkuutta, silti ilmakehän pienet ilmiöt ja niiden ennustamisessa vaadittava iso määrä laskentapisteitä haastavat tietokonekapasiteettia. Laskentamallien erotuskyky on parhaimmillaan kilometrien luokkaa, mutta toisaalta paikallisen ukkoskuuron tarkkaa aikaa ja paikkaa on vaikea ennustaa. Toimittaja on Teija Peltoniemi.

No clips found