Suomi sijaitsi katolisen maailman äärilaidalla, mutta keskiajalla täältäkin lähdettiin pitkille pyhiinvaelluksille
12/25/2020
Kristinuskossa vakiintui jo hyvin varhain ajatus siitä, että erityisen pyhää elämää viettäneet ihmiset pystyisivät toimimaan välittäjinä ihmisen ja Jumalan välillä. Koettiin, että vierailu näiden pyhien ihmisten haudoilla teki osalliseksi heidän pyhästä voimastaan ja tällä tavoin paransi sairauksia ja auttoi hädässä. Niinpä pyhimysten hautapaikat vetivät puoleensa ihmisiä, jotka toivoivat saavansa apua tai jotka halusivat kiittää jo saamastaan rukousvastauksesta. Oman ryhmänsä pyhiinvaeltajia muodostivat ne, jotka lähtivät vaellukselle rangaistuksena tai sovituksena pahoista teoistaan. Todennäköisesti jokainen kristitty osallistui keskiajalla jonkinlaiselle pyhiinvaellukselle. Täällä Pohjolassa pyhiinvaellusten erityispiirre olivat pitkät etäisyydet. Jo lähimpään kirkkoon saattoi olla matkaa, ja paikallisten pyhimysten haudoille useita satoja kilometrejä. Mutta niinpä vain täältäkin lähdettiin kohti etelää, aina Pyhälle maalle asti. Näiden vaellusten myötä maailma aukesi myös Pohjolan asukkaille. Mikä sai rikkaat ja köyhät, naiset ja miehet, lähtemään keskiajalla täältä Pohjolasta, katolisen maailman äärilaidalta, pyhiinvaellukselle jopa tuhansien kilometrien päähän? Tätä pohtivat historian professori Christian Krötzl ja yliopistotutkija Sari Katajala-Peltomaa Tampereen yliopistosta. Toimittaja on Riikka Suikkari.

No clips found