Ollaanko nyt itseään ruokkivassa kuumassa kierteessä vai ollaanko puolioptimisteja ilmaston lämpenemisen suhteen?
12/11/2020
Näyttää siltä, että nyt ollaan kiihtyvässä kierteessä, missä maasto palaa ja jäätiköt sulaa. Venäjällä, Kanadassa ja Australiassa palaa valtavia alueita joka vuosi. Miksi palot toistuvat ja mitä tekemistä niillä on meidän tai pohjoisten jäätiköiden kanssa? Myös Ruotsissa oli suuria metsäpaloja 2018. Miksi siellä palaa, mutta meillä ei, vaikka metsät ovat samanlaisia? Näitä ja muitakin ilmaston lämpenemiseen liittyviä asioita puidaan suometsätieteen professori Harri Vasanderin ja ilmastotutkija Outi Meinanderin kanssa Tiedeykkösessä Leena Mattilan kanssa. Havumetsävyöhykkeellä on aina ollut salaman sytyttämiä metsäpaloja. Päreiksi palanut metsä uudistuu, kun kasvillisuuden sukkessio eli seuraanto alkaa uudelleen alusta. Ensin nousevat pioneerilajit: maitohorsma, harmaaleppä ja koivut. Lajisto vaihtuu hiljalleen ja päätyy havupuuvaltaiseen kliimaksiin. Ja sitten iskee taas salama ja kierto alkaa alusta. Miksi sitten metsäpalot ovat suuri ongelma nykymaailmassa? Pitäisköhän taas katsoa peiliin? Siellä näkyy Homo sapiens, joka on lisääntynyt ja täyttänyt maan ja on nyt hyvää vauhtia muokkaamassa sitä kelvottomaksi myös itselleeen. Tiedeykkösessä ollaan kuitenkin puoliksi optimistisia, sillä ihmisellä on aivot päässä ja niitä sopii käyttää tämänkin ongelman ratkaisemiseen. Kun on ollut pakko, niin ihminen on pystynyt taltuttamaan ympäristöuhkia ennenkin. Moni ei nykyään edes tiedä miltä raha eli sellutehdas haisee tai miltä happosateen tappama metsä näyttää, koska päästöt on pistetty kuriin. Lisäksi yläilmakehän otsonikadon eteneminen on saatu aisoihin. Otsonikerros alkoi toipua, kun muun muassa freonien käyttö jääkaapeissa, ponnekaasuissa ja ilmastointilaitteissa kiellettiin. Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain. Omalta osaltaan asiaa voi auttaa, kun katsoo mitä suuhunsa pistää ja miettii mitä ostaa, ja tarvitseeko sitä ostaa. Nuohoojan neuvon mukaan ihminen, joka piipusta nouseva savu on vaaleaa eikä noenmustaa, on jo oikeilla jäljillä.

No clips found